Skip to main content

Voimassaolevat säännöt

Voimassaolon alku: 26.01.2026 16:10:29

1. Yhdistyksen nimi

Yhdistyksen nimi on Suomen Pelinkehittäjät ry.

2. Yhdistyksen kotipaikka

Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki.

3. Yhdistyksen tarkoitus ja toimintamuodot

Yhdistyksen tarkoituksena on toimia suomalaisten peliyhtiöiden yhteistyöelimenä, toiminnan edistäjänä ja edunvalvojana. Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys voi mm:

  • harjoittaa tiedotus- ja julkaisutoimintaa
  • tehdä esityksiä ja aloitteita sekä edustaa muutoin suomalaista peliteollisuutta
  • antaa lausuntoja ja vaikuttaa julkiseen päätöksentekoon ja rahoitukseen
  • pitää yhteyttä kansainvälisesti muihin samoihin tarkoitusperiin pyrkiviin yhdistyksiin ja muihin yhteisöihin
  • järjestää kokouksia ja tapaamisia

Toimintansa tukemiseksi yhdistys voi ottaa vastaan lahjoituksia ja perintöjä sekä omistaa toimintaansa varten tarpeellisia kiinteistöjä ja irtainta omaisuutta. Yhdistys voi kuulua jäsenenä kotimaisiin ja ulkomaisiin yhdistyksiin ja yhteisöihin,  joiden tarkoitus vastaa yhdistyksen tarkoitusta tai on sitä lähellä. Yhdistyksen tarkoituksena ei ole toiminnallaan tuottaa  siihen osallisille voittoa eikä muuta taloudellista ansiota.

4. Jäsenet

Yhdistyksen jäseneksi voi liittyä peliteollisuusalan yritys, jonka pääasiallinen toiminta keskittyy digitaalisten pelien  kehittämiseen. Jäseneksi ei kuitenkaan hyväksytä yritystä, jonka pääasiallinen toiminta on kulloinkin voimassa olevassa  rahapelilainsäädännössä tarkoitettujen rahapelien kehittäminen tai tarjoaminen. Alihankinta rahapeliyhtiöille ei yksinään estä jäsenyyttä. Jäsenet hyväksyy hakemuksesta yhdistyksen hallitus. Jäsentä edustaa kyseisen jäsenyrityksen kulloinkin nimeämä yksityishenkilö (yhteyshenkilö).

5. Jäsenen eroaminen ja erottaminen

Jäsenellä on oikeus erota yhdistyksestä ilmoittamalla siitä kirjallisesti hallitukselle tai sen puheenjohtajalle taikka ilmoittamalla erosta yhdistyksen kokouksessa merkittäväksi pöytäkirjaan.

Hallitus voi erottaa jäsenen yhdistyksestä, jos jäsen on jättänyt erääntyneen jäsenmaksunsa maksamatta tai muuten jättänyttäyttämättä ne velvoitukset, joihin hän on yhdistykseen liittymällä sitoutunut tai on menettelyllään yhdistyksessä tai sen ulkopuolella huomattavasti vahingoittanut yhdistystä syyllistynyt lain tai hyvän liiketoimintatavan vastaiseen toimintaan tai ei enää täytä laissa taikka yhdistyksensäännöissä mainittuja jäsenyyden ehtoja.

Tarvittaessa hallituksella on oikeus pyytää jäseneltä selvitystä jäsenen toiminnasta. Jäsenen tulee toimittaa selvitys seuraavaan hallituksen kokoukseen mennessä. Hallitus arvioi selvityksen ja voi tarvittaessa päättää jäsenen erottamisesta selvityksen ja muun hankitun tiedon pohjalta.

6. Liittymis- ja jäsenmaksu

Jäseniltä perittävän liittymismaksun ja vuotuisen jäsenmaksun suuruudesta päättää hallitus.

7. Hallitus

Yhdistyksen asioita hoitaa hallitus, johon kuuluu syyskokouksessa valitut puheenjohtaja ja 4- 6 muuta jäsentä.

Hallituksen toimikausi on kalenterivuosi.

Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan sekä ottaa keskuudestaan tai ulkopuoleltaan asiamiehen tai sihteerin ja rahastonhoitajan ja muut tarvittavat toimihenkilöt.

Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajankutsusta, kun he katsovat siihen olevan aihetta tai kun vähintään puolet hallituksen jäsenistäsitä vaatii.

Hallitus on päätösvaltainen, kun vähintään puolet sen jäsenistä, puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja mukaan luettuna on läsnä. Äänestykset ratkaistaan yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa.

Hallituksen tehtävänä on toimia yhdistyksen tarkoitusperien ja päämäärien toteuttamiseksi.
Tässä tarkoituksessa hallitus:

  1. edustaa yhdistystä ja tekee yhdistyksen puolesta sitoumuksia
  2. kutsuu koolle yhdistyksen kokoukset ja valmistelee niissä esitettävät asiat
  3. valvoo yhdistyksen kokouksissa tehtyjen päätösten noudattamista
  4. laatii yhdistyksen toiminta- ja tilikertomukset
  5. laatii ehdotukset yhdistyksen toimintasuunnitelmaksi ja talousarvioksi
  6. toteuttaa muut yhdistyksen asioiden hoitamiseksi tarpeelliset tehtävät.

Hallituksen jäsen ei ole vaalikelpoinen kolmen peräkkäisen toimikauden jälkeisenä vuonna. Hänet voidaan kuitenkin valita puheenjohtajaksi, ellei hän ole tässäkään tehtävässä toiminut kahta peräkkäistä kautta. Käytännöstä voidaan poiketa yhdistyksen kokouksen päätöksellä.

8. Yhdistyksen nimen kirjoittaminen

Yhdistyksen nimen kirjoittaa hallituksen puheenjohtaja tai kaksi hallituksen jäsentä yhdessä ja hallituksen määräämänä rahastonhoitaja tai asiamies yksin.

9. Tilikausi ja tilintarkastus

Yhdistyksen tilikausi on kalenterivuosi.

Tilinpäätös tarvittavine asiakirjoineen ja hallituksen vuosikertomus on annettava tilintarkastajille viimeistään kuukautta ennen vkevätkokousta. Tilintarkastajien tulee antaa kirjallinen lausuntonsa viimeistään kaksi viikkoa ennen kevätkokousta hallitukselle.

10. Yhdistyksen kokoukset

Yhdistyksellä on kaksi vuosittaista kokousta, syyskokous ja kevätkokous.

Heinä-joulukuussa pidettävässä syyskokouksessa käsitellään ainakin seuraavat asiat:

  • toimintasuunnitelma ja talousarvio;
  • puheenjohtajan vaali;
  • hallituksen jäsenten vaali;
  • kahden (2) tilintarkastajan ja heidän varamiestensä vaali;

Tammi-kesäkuussa pidettävässä kevätkokouksessa käsitellään ainakin seuraavat asiat:

  • toimintakertomus;
  • tilinpäätös ja tilikertomus;
  • tilintarkastajien lausunto;
  • päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä vastuuvelvollisille

Ylimääräinen kokous pidetään, kun yhdistyksen kokous niin päättää tai kun hallitus katsoo siihen olevan aihetta tai kun vähintään kymmenesosa (1/10) yhdistyksen äänioikeutetuista jäsenistä sitä hallitukselta erityisesti ilmoitettua asiaa varten kirjallisesti vaatii. Kokous on pidettävä kolmenkymmenen vuorokauden kuluessa siitä, kun vaatimus sen pitämisestä on esitetty hallitukselle.

Yhdistyksen kokouksissa on jokaisella jäsenellä yksi ääni. Jäsentä edustaa jäsenen nimeämä yhteyshenkilö tai hänen ollessa estyneenä jäsenen erikseen valtuuttama henkilö. Yhdistyksen kokoukseen osallistuva henkilö voi edustaa vain yhtä jäsentä.

Yhdistyksen kokouksen päätökseksi tulee, ellei säännöissä ole toisin määrätty, se mielipide, jota on kannattanut yli puolet annetuista äänistä. Äänestykset ratkaistaan yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee kokouksen puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa.

Hallituksen on kutsuttava yhdistyksen kokoukset koolle vähintään kymmenen (10) vuorokautta ennen kokousta sähköpostilla tai postitetuilla kirjeillä.

Mikäli yhdistyksen jäsen haluaa saada jonkin asian yhdistyksen kevät- tai syyskokouksen käsiteltäväksi, on hänen ilmoitettava siitä kirjallisesti hallitukselle niin hyvissä ajoin, että asia voidaan sisällyttää kokouskutsuun.

11. Sääntöjen muuttaminen ja yhdistyksen purkaminen

Päätös sääntöjen muuttamisesta ja yhdistyksen purkamisesta on tehtävä yhdistyksen kokouksessa vähintään kolmen neljäsosan (3/4) enemmistöllä annetuista äänistä. Kokouskutsussa on mainittava sääntöjen muuttamisesta tai yhdistyksen purkamisesta.

Yhdistyksen purkautuessa käytetään yhdistyksen varat yhdistyksen tarkoituksen edistämiseen purkamisesta päättävän kokouksen määräämällä tavalla. Yhdistyksen tullessa lakkautetuksi käytetään sen varat samaan tarkoitukseen.

© Suomen Pelinkehittäjät Ry